JYP ja joukkueesta kesken kauden lähtenyt Tommi Kovanen ovat riidoissa. Nyt keskustellaan siitä, purkiko JYP pelaajan sopimuksen potkaisemalla puolustajan ulos treeneistä vai purkasiko pelaaja itse sopimuksensa menemällä kertomaan lähtöaikeistaan.
Kovasen pelaaja-agentti Mika Koivunen antaa vellovaan keskusteluun oman mausteensa Ilta-Sanomien haastattelussa:
- Riitaa käydään siitä, kuka tai ketkä ovat purkaneet sopimuksen. Onko
jompikumpi purkanut sopimuksen oikeudettomasti ja yksipuolisesti? Jos on, niin
se aiheuttaa korvausvelvollisuuden kärsineelle osapuolelle. Jos taas sopimuksen
purkautumiseen on päädytty yhteisymmärryksessä ja yksissä tuumin, vahinkoa ei
aiheudu kummallekaan.
SM-liigan historia ei tunne vastaavanlaisia tapauksia, joten asiaa tullaan todennäköisesti puimaan vielä pitkään. IS:kin pohtii sitä, että jos Kovanen selviää jupakasta ilman rahallista sanktiota tai karanssiaikoja, voi moni pikkuseurassa pelaava pelaaja lähteä lihavamman tilipussin perään.
Kovaselle löytyi jo uusi seura, Ruotsin MoDosta. Agentti haluaa, luonnollisesti, pitää pelaajansa puolia.
- Korostan, että sillä hetkellä, kun sopimus purkautui, ei ollut mitään
tarjouksia olemassa. Kun Tommi jätti JYPin pukukopin, hän jäi täysin tyhjän
päälle. Koska sopimus Tommin ja JYPin kesken ei ole enää voimassa, JYP ei voi
estää Tommia vaihtamasta seuraa. Jos Tommi ei saa siirtyä, siitä aiheutuu
vahinkoa Tommille, kun hän ei saa mennä harjoittamaan omaa ammattiaan.
Työntekijää ei saa työsuhteen päätyttyä estää solmimasta työsopimusta toisen
työnantajan kanssa.
Juttu kirjoitettu käyttämällä osin IS-urheilussa olleita sitaatteja.
Lisää aiheesta www.iltasanomat.fi
lauantai, 11. marraskuu 2006
Kommentit